Tekstit

Savottahommia

Kuva
Pitkästä aikaa meidän perheellämme oli sunnuntai, jolloin ei tehty oikeastaan mitään. Syyskuun puolestavälistä saakka meidän sunnuntaipäiviimme on nimittäin kuulunut savotta-ajo Isojärven kansallispuistossa.  Tie savottaan Isojärvelle on ollut pitkä. Kaikki on alkanut monivuotisesta haaveesta oppia työhevosajoa. Vanhan blogin puolella on 2.maaliskuuta 2016 kirjoitettu postaus ensimmäisistä työhevoskokeiluista: Syksy ja talvi on mennyt keskittyessä lähinnä hevoshommiin. Minua ovat pitkän aikaa kiinnostaneet työhevoset, ja olenkin haaveillut että joskus pääsisin itsekin tekemään maatilan töitä hevosella. Tänä talvena olen ollut askeleen lähempänä haavettani. Ongelmana on tähän asti ollut, ettei minulla ole oikein ollut työhevoseksi sopivaa hevosta. Kun shettiksemme Maukka muutti meille, minulla oli kyllä poni, mutta ei välineitä. Varsinkin reki puuttui. Lisäksi minulta puuttuu yksi olennainen asia, nimittäin osaaminen. Tänä talvena päätin kokeilla, saisiko ves

Kummajaisten kekri

Kuva
Marraskuun 5. päivänä 2017 Korpelan torpalla vietettiin kekriä ensimmäisen kerran Kummajaisten kekrin nimellä. Kummajaisten kekri oli samalla torpan epävirallinen avajaistilaisuus. Ajatus jonkinlaisen kummitusjuhlan vietosta pyhäinpäivän aikaan oli muhinut jo pitkään mielessä, mutta vielä syyskuun loppupuolella emme olleet aivan varmoja, onko juhlan aika vielä tänä vuonna. Vielä tässä vaiheessa emme olleet aivan varmoja, järjestämmekö kekriä vielä tänä vuonna Tunnelmia aivan kekrisuunnittelun alusta. Haluamme Korpelan torpalla vaalia perinteitä ja sitoa toimintaa vanhaan aikaan. Halloweenia emme siksi halunneet viettää. Aloimme etsiä tietoa kotimaisesta kekristä, ja mitä me löysimmekään -mahtavan kotimaisen juhlan, jonka vietto ollaan kokonaan unohdettu. Suuren osan tiedosta löysimme kekri.fi -sivustolta, josta löytyi myös mahtavia vinkkejä kekrijuhlan järjestämiseen. Mutta jos on vanhaa, perinteistä ja kotimaista, pitää olla myös jotain uutta ja lainattua. Hieman

Seuramatka Kairoon

Kuva
"Sen piti olla aivan tavallinen seuramatka Kairoon. Meidän piti lomailla leppoisasti, ja käydä tutustumassa Gizan pyramideihin. Yhtäkkiä huomasimme kuitenkin olevamme keskellä mysteeriä, johon liittyivät mielisairaalasta kadonnut miljonääri, muinaismuistojen salakauppa ja tuntematon muumio." Seuramatka Kairoon on draamatarina, joka on alun perin kirjoitettu elävöittämään perusopetuksen viidennen luokan historianopetusta. Se sopii kuitenkin myös aikuisten illanviettoon tai vaikka juhlien ohjelmanumeroksi. Osallistujat luovat ohjaajan johdolla näytelmän, jonka katsojia he itse ovat. Samalla heidän tehtävänsä on ratkaista mysteeri. Draamatarinaan voi osallistua erilaisissa rooleissa: tarinassa esiintyvät turistien lisäksi myös muun muassa uutistenlukija, poliisi, egyptologi ja muumio. Toisaalta tarinaan voi osallistua vain katsojana. Myös katsojat ovat osaltaan tarinan luojia ja mysteerin ratkaisijoita. Tarinan läpiviemiseen tarvitaan kuitenkin vähintään kymme

Jumppaa sadesäässä

Kuva
Tiistai 13.6. ei säänsä puolesta oikein suosinut ulkojumpan aloittamista. Vettä oli satanut kaksi päivää ja ilmakin oli suhteellisen viileä. Ensimmäisen jumppakerran osallistujamäärä ei ollutkaan kovin suuri.  Asiassa oli etunsakin, sillä nyt jumpparit mahtuivat tanssimaan Länkyn katokseen.                                                                                              Viileä ilma ei menoa haitannut, ja tunnin jumpan jälkeen osallistujilla näytti olevan hyvinkin lämmin. Aurinkokin alkoi pilkistää pilven takaa tässä vaiheessa. Mukaan mahtui myös minijumppaajia, joista toinen tanssi tosi hienosti, ja toinen.. no jaa... keskittyi lähinnä häiritsemään isosiskonsa jumpan ohjaamista. Jumpat jatkuvat tiistaisin kello 18 Länkipohjan torilla.

Korpelan Torppa

Kuva
                                                                                                                                                                                     http://www.korpelantorppa.fi/                                                 Kor­pe­lan torp­pa sijait­see Ori­ve­del­lä Tal­viais­tai­pa­leen kyläs­sä. Mat­kaa Tam­pe­reel­le on 65 km ja Jyväs­ky­lään 93 km. Se on rakennettu vuonna 1920.                                                                    Toukokuussa 2017 minä, Korpelan torppari, päätin hypätä tuntemattomaan, ja perustaa yrityksen nimeltä Korpelan Torppa. Korpelan Torpan ajatuksena on järjestää erilaisia kursseja ja elämyspalveluja. Toiminta alkaa vähitellen kesän 2017 aikana. Ensimmäinen Korpelan Torpan järjestämä kurssi on Tanssillinen jumppa, jota pidetään Länkipohjan torilla joka tiistai ajalla 13.6.-18.7. Jumppaa ohjaa Veera Virta. Korpelan Torpan kuulumisia voit käydä katsomassa myös kotisivulta www.ko